Nyhtökana, pulled chicken

WP_20160420_033
Ostin Lidlistä viime viikolla pulled chickeniä ja se vei kielen mennessään.
Nyt sitten piti päästä itse testaamaan sen tekemistä.
Selailin erilaisia ohjeita ja kehittelin niiden pohjalta omani :)
Jos olen aiemmin sanonut jonkun ruoan onnistuneen yli odotusten, niin tämä huitelee vielä siitäkin yli! <3
Tarjoile esimerkiksi tortillatäytteenä, pitaleivissä, pizzan täytteenä tai vaikka hampurilaisissa, menestys on taattu! :)



Riittoisuus noin neljälle.

Tarvitset:


500g broilerin fileepihviä
1 sipuli
4 valkosipulin kynttä
3 rkl aroi kiinalaista soijakastiketta
4 rkl fariinisokeria
2 rkl omenaviinietikkaa
2,5 rkl tomaattisosetta
2 rkl Santa Marian original bbq-kastiketta
2 tl srirachaa
muutama rouhaisu mustapippuria nyllystä
muutama rouhaisu chiliä myllystä


1. Aseta fileepihvit öljytyn uunivuoan pohjalle.

2. Lohko sipuli ja asettele palat fileiden päälle.

3. Pilko valkosipulin kynnet ja sekoita kaikki maustekastikkeen ainekset.

4. Kaada maustekastikeseos fileiden päälle.

5. Kypsennä uunissa 150 asteessa kolmisen tuntia (laita folio uunivuoan päälle).

6. Nosta lihat erilliseen kulhoon mausteliemestään ja riivi. Sen jälkeen lisää nyhdön joukkoon itselle passeli määrä maustelientä ja sitten vain herkuttelemaan! :)

Phototastic-20_4_2016_5259c267-9a65-433f-bff3-450470b780b1
Nyhtökana, pulled chicken Nyhtökana, pulled chicken Reviewed by Kirsi on 17.46 Rating: 5

1 kommentti:

Briossihampurilainen nyhtökanalla – kotiruokaakirsintapaan kirjoitti...

[…] https://kotiruokaakirsintapaan.wordpress.com/2016/04/20/nyhtokana-pulled-chicken/ […]

Sisällön tarjoaa Blogger.