Kotitekoiset dumlet

20161109_222736_richtonehdr

Meillä harvemmin makeita tehdään, mutta joskus kuitenkin :) En ole oikeastaan ikinä ollut kakkujen sun muiden perään, mutta karkki kyllä maistuu, ehkä vähän liiaksikin asti ;D
Eilen netin ihmeellisessä maailmassa tuli katseltua herkkujen kuvia ja sain ajatuksen, että voisin tehdä itse dumleja. Toffeeta on tullut tehtyä satunnaisia kertoja vuosien varrella, piti vain palautella mieleen niiden tekoon vaadittavat vähäiset yksinkertaiset ainekset joita kotoa löytyy lähes aina.  Ainoa mitä kaupasta tarvitsi oli maitosuklaa jolla toffeepalat sitten kuorrutetaan. Tekeminen on helppoa eikä vie paljoa aikaa, kokeileppa sinäkin! Näitähän voi antaa vaikka joululahjana läheisille :)





Dumlet 20 kpl

Tarvitset:



2 dl kuohukermaa
1,5 dl sokeria
0,5 dl tummaa siirappia
25 g voita



Lisäksi kuorruttamiseen



noin ½ maitosuklaalevy (Fazerin sinisen punaraitalevy)



1. Mittaa kattilaan kaikki ainekset paitsi suklaa ja keittele miedolla lämmöllä noin 20-25 minuuttia, että seos sakenee ja muuttuu toffeeksi. Voit testata sen onko toffee valmista niin, että tiputat kylmään veteen vähän seosta. Jos toffeetilkka jähmettyy vedessä, se on silloin valmista.

2. Kaada toffee leivinpaperilla vuorattuun pieneen vuokaan 17x17cm (minulla ei ollut sopivaa vuokaa, joten käytin suurempaa josta käytin vain osan vuoan tilavuudesta). Tarkoitus on saada suht paksu kerros toffeeta aikaiseksi. Laita toffee jääkaappiin tai parvekkeelle jähmettymään (tähän menee joku reipas puoli tuntia).

3. Muotoile jähmettyneestä toffeesta pötkylöitä ja aseta ne sitten taas jähmettymään jääkaappiin. Voit varata tähän aikaa taas puolisen tuntia.

4. Kun muotoillut toffeepalat ovat jähmettyneet, sulata suklaa mikrossa. Dippaile toffeepalat suklaassa ja anna niiden jähmettyä vielä hetki jääkaapissa.



Valion sivulla on toimiva toffeen ohje, tässä linkki siihen :)
http://www.valio.fi/reseptit/kermatoffee/

20161109_222553_richtonehdr20161109_222913_richtonehdr
Kotitekoiset dumlet Kotitekoiset dumlet Reviewed by Kirsi on 10.00 Rating: 5

Ei kommentteja:

Sisällön tarjoaa Blogger.