Borssikeitto makkaralla

Borssi eli punajuurikeitto on hapanimelä keitto, jonka tärkeimpänä ainesosana on punajuuri.
Tämä herkullinen keitto sopii talvipakkasille, mutta miksei myöskin kevääseen ja syksyn pimeneviin iltoihin.
Tässä on oikaistu versio, kun käytin etikkapunajuurta. Teen vielä jonain päivänä pitemmän kaavan mukaan :)
Itse tykkään makkaraversiosta, elikkäs tässä ohje sellaiseen! :)



Tarvitset:

½ keskikokoinen kaali
1 iso sipuli
3 porkkanaa
600g etikkapunajuurta
1 lenkkipaketti

kasvis- tai lihaliemikuutiota (1 kuutio/0,5l vettä)
suolaa
mustapippuria myllystä
valkosipuli
ripaus sokeria

(viinietikkaa)

smetanaa


Suikaloi kaali, porkkanat ja punajuuret. Pilko sipuli & valkosipuli.
Pyörittele pannulla jonkun aikaa kaalia, porkkanaa ja sipulia.
Siirrä sitten kattilaan ja lisää nestettä niin, että kaalit, porkkanat ja sipulit peittyvät. Keittele noin tunti.
Lisää sitten etikkapunajuuret joukkoon. Anna muhia ainakin vartti ja paista ohessa makkarapalat.
Lisää makkarat joukkoon ja mausta keitto.
Itse en lisännyt viinietikkaa, kun maku oli jo omaan mieleen passeli etikkapunajuurten ansiosta.
Tarjoillessa lisää smetanaa keiton päälle.

Borssi
Borssikeitto makkaralla Borssikeitto makkaralla Reviewed by Kirsi on 21.57 Rating: 5

Ei kommentteja:

Sisällön tarjoaa Blogger.